21.6.2012
16.6.2012
Huippupäivä!
Herätyskello soi ennen kahta ja aamupuurojen jälkeen oli lähtö. Reput oli pakattu edellisenä iltana.
Omassa repussani oli
aurinkorasvaa suoja 50
5 paria kemiallisia lämmittimiä,
6 energiapatukkaa,
200 g pähkinöitä,
termospullossa 7,5 dl urheilujuomaa ja
kahdessa muussa pullossa yhteensä noin litra vettä sekä
2 dl eväsmehu,
vessapaperia,
savetteja,
jäähakku ja
kännykkä.
Näistähän siis kannoin käyttämättömänä kaikki lämmittimet, 4 energiapatukkaa, 200 g pähkinöitä, jäätyneet juomavedet, eväsmehun ja vessapaperin.
Päällä oli kerrasto, windtopper-housu ja goretex-housu, lämmin fleece, kuoritakki, kolmet sukat (Juholta lainatut kengät oli kokoa 43), vaelluskengät, overbootsit, jääraudat, untuvatakki, buff, pipo ja windstopper-hanskat ja päällystukkaset. Ja kädessä sauvat. Näistä tunnin kävelyn jälkeen ainoastaan untuvatakki päätyi reppuun. Muita tosin ei enää laskeutuessa jaksanut poistaa päältään, kun oli väsy ja reppukin tuntui täydeltä.
Kolmelta noustiin lumikissan kyytiin kohti Pastukhovin kiviä 4 700 m. Lyhyt aikaikkuna huippusään suhteen ja Samulin sairastelu sai meidät keskittymään äärimmäisen tehokkaaseen ajankäyttöön. Klo 3.40 aloitettiin patikointi otsalamppujen valossa kirkkaan tähtitaivaan alla.
Oppaamme Anna veti reipasta tahtia ja Samuli tuli kakkosoppaan kanssa perässä. Anna sai kiinni reilut puolituntia ennen meitä huiputusyritykselle lähteneen venäläisporukan. Olimme kuulemma saavuttaneet satulan (5 300 m) nopeammin kuin mikään muu hänen ryhmänsä.
Oma akklimatisaatio oli sujunut erinomaisesti, eikä vauhti tuntunut mitenkään vauhdikkaalta. Hiski taas kertoi, että mentiin rajoilla. Kovasta kunnostaan huolimatta Hiski taas ei ollut täydessä tikissä ohuessa ilmassa. Monet luulee, että kova kunto edesauttaa merkittävästi akklimatisaatiota. Ei auta.
Satulalta matka jatkui jyrkkää nousua, jossa jäähakuillekin tuli käyttöä. Jäähakku vasemmassa ja sauva oikeassa kädessä kiivettiin kohti huippua. Anna laittoi lopussa minut polunavaajaksi, mikä tehosti omaa keskittymistä hapettomuudesta huolimatta. Jyrkänteen hapotuksen jälkeen lähdettiin vastentahtoisesti horjumaan loivaa rinnettä kohti huippua. Edellinen rinne oli vienyt voimat kaikilta, myös Kilin ja Mt Blancin valloittaneelta Robilta.
Huippu sitten tuli ja meni. Jotain kuvia otettiin, mutta sää oli kuulemma muuttumassa ja piti lähteä äkkiä alas. Aivot ei ehkä saaneet tarpeeksi happea, kun tosta ei muista kovinkaan paljoa. Halailtiin kaikkien kanssa ja ehkä katsottiin maisemia.
Huippu oli vasta puolimatkassa, kotiinkin piti vielä päästä. Ja se matka osoittautui todella pitkäksi. Matkalla kohtasimme Samulin, joka oli puolikuntoisena edennyt verkkaisesti aina 5 300 m asti! Siinä vaiheessa oli kuitenkin aika kääntyä takaisin. Lopulta yhden pintaan saavuimme takaisin tynnyreille. Ruoka ja juoma eivät olleet oikein maistuneet päivän aikana, eikä lounaskaan uponnut totuttuun tyyliin. Pienoinen myhäily Euroopan korkeimman huipun saavuttamisesta toimi vastapainona heikotukselle ja pahalle ololle.
Ajatuksia ja vertauksia vuorenvalloituksen ja elämän suhteesta on varmasti vielä tulossa, kun koko seikkailuun on saanut hieman etäisyyttä. Tässä vaiheessa iloitsen omasta onnistumisesta vuoren ja reissujärjestelyjen suhteen ja toivoisin olevani kotona mahdollisimman pian. Varapäiville piti jättää aikaa, joten kotona ollaan vasta keskiviikkona..
Oheinen kuva on otettu huipulta, aurinkorasvaa jo lähes riittävästi. :)
Omassa repussani oli
aurinkorasvaa suoja 50
5 paria kemiallisia lämmittimiä,
6 energiapatukkaa,
200 g pähkinöitä,
termospullossa 7,5 dl urheilujuomaa ja
kahdessa muussa pullossa yhteensä noin litra vettä sekä
2 dl eväsmehu,
vessapaperia,
savetteja,
jäähakku ja
kännykkä.
Näistähän siis kannoin käyttämättömänä kaikki lämmittimet, 4 energiapatukkaa, 200 g pähkinöitä, jäätyneet juomavedet, eväsmehun ja vessapaperin.
Päällä oli kerrasto, windtopper-housu ja goretex-housu, lämmin fleece, kuoritakki, kolmet sukat (Juholta lainatut kengät oli kokoa 43), vaelluskengät, overbootsit, jääraudat, untuvatakki, buff, pipo ja windstopper-hanskat ja päällystukkaset. Ja kädessä sauvat. Näistä tunnin kävelyn jälkeen ainoastaan untuvatakki päätyi reppuun. Muita tosin ei enää laskeutuessa jaksanut poistaa päältään, kun oli väsy ja reppukin tuntui täydeltä.
Kolmelta noustiin lumikissan kyytiin kohti Pastukhovin kiviä 4 700 m. Lyhyt aikaikkuna huippusään suhteen ja Samulin sairastelu sai meidät keskittymään äärimmäisen tehokkaaseen ajankäyttöön. Klo 3.40 aloitettiin patikointi otsalamppujen valossa kirkkaan tähtitaivaan alla.
Oppaamme Anna veti reipasta tahtia ja Samuli tuli kakkosoppaan kanssa perässä. Anna sai kiinni reilut puolituntia ennen meitä huiputusyritykselle lähteneen venäläisporukan. Olimme kuulemma saavuttaneet satulan (5 300 m) nopeammin kuin mikään muu hänen ryhmänsä.
Oma akklimatisaatio oli sujunut erinomaisesti, eikä vauhti tuntunut mitenkään vauhdikkaalta. Hiski taas kertoi, että mentiin rajoilla. Kovasta kunnostaan huolimatta Hiski taas ei ollut täydessä tikissä ohuessa ilmassa. Monet luulee, että kova kunto edesauttaa merkittävästi akklimatisaatiota. Ei auta.
Satulalta matka jatkui jyrkkää nousua, jossa jäähakuillekin tuli käyttöä. Jäähakku vasemmassa ja sauva oikeassa kädessä kiivettiin kohti huippua. Anna laittoi lopussa minut polunavaajaksi, mikä tehosti omaa keskittymistä hapettomuudesta huolimatta. Jyrkänteen hapotuksen jälkeen lähdettiin vastentahtoisesti horjumaan loivaa rinnettä kohti huippua. Edellinen rinne oli vienyt voimat kaikilta, myös Kilin ja Mt Blancin valloittaneelta Robilta.
Huippu sitten tuli ja meni. Jotain kuvia otettiin, mutta sää oli kuulemma muuttumassa ja piti lähteä äkkiä alas. Aivot ei ehkä saaneet tarpeeksi happea, kun tosta ei muista kovinkaan paljoa. Halailtiin kaikkien kanssa ja ehkä katsottiin maisemia.
Huippu oli vasta puolimatkassa, kotiinkin piti vielä päästä. Ja se matka osoittautui todella pitkäksi. Matkalla kohtasimme Samulin, joka oli puolikuntoisena edennyt verkkaisesti aina 5 300 m asti! Siinä vaiheessa oli kuitenkin aika kääntyä takaisin. Lopulta yhden pintaan saavuimme takaisin tynnyreille. Ruoka ja juoma eivät olleet oikein maistuneet päivän aikana, eikä lounaskaan uponnut totuttuun tyyliin. Pienoinen myhäily Euroopan korkeimman huipun saavuttamisesta toimi vastapainona heikotukselle ja pahalle ololle.
Ajatuksia ja vertauksia vuorenvalloituksen ja elämän suhteesta on varmasti vielä tulossa, kun koko seikkailuun on saanut hieman etäisyyttä. Tässä vaiheessa iloitsen omasta onnistumisesta vuoren ja reissujärjestelyjen suhteen ja toivoisin olevani kotona mahdollisimman pian. Varapäiville piti jättää aikaa, joten kotona ollaan vasta keskiviikkona..
Oheinen kuva on otettu huipulta, aurinkorasvaa jo lähes riittävästi. :)
Tynnyrielämää
Tiistaina muutettiin 3 900 m korkeudessa sijaitseville tynnyrimajoille. Majoittujat ovat Elbrukselle kiipeäviä turisteja tai seikkailijoita. Toiset käy useamman kerran päivässä ruokalassa ja toiset sulattelee kaasukeittimellä vettä seuraavan päivän haasteisiin. Itseäni tynnyrielämä, kaikessa likaisuudessaan ahdisti, mutta poikien kannustamana siihen sopeuduin.
Muuttopäivänä herkuteltiin oman kokin lounaalla ennen päivän akklimatisaatiotreeniä. Kivuttiin 4 500 metriin, vietettiin siellä muutama tovi ja palattiin takaisin. Illalla Samulin orastava heikko olo muuttui pahemmaksi. Kaikki olivat reissusta väsyneinä, myös ryhmämme neljäs jäsen, suoraan futiksen EM-katsomosta seuraan liittynyt walesilainen Rob.
Aurinko paistoi ja poltti vuorella pirullisen tehokkaasti, ja mm. suojakerroin 50 osoittautui tehottomaksi. Polttojälkiä tuli yllättäviin paikkoihin, kuten nenän ja korvien alareunoihin. Lumi heijastaa auringonvaloa tehokkaasti ja osaamaton ei levitä suojaa oikeisiin paikkoihin. Suurella osalla olikin naama täysin valkoisena aurinkorasvasta tasapainottamassa punaisia paikkoja.
Torstaina akklimatisaatio ulottui jo 5 000 metriin. Tai pari metriä sen alle jäätiin, mutta haastava päivä oli sekin. Tosin aamulla hanki oli vielä jäässä, jolloin kävely oli huomattavasti edellispäivän sohjoa helpompaa: jääraudat purivat ja eteneminen oli helpohkoa.
Perjantai oli synkkä päivä. Samuli sairasteli tuvassa ja aamiaispöydässä kuultiin, että suunnitellulle huippupäivälle on luvattu huonoa säätä. Muuten aurinko oli porottanut ahkerasti tyynessä kelissä, mutta ei enää.
Säätiedotus teki huippupäivän valinnan kuitenkin helpoksi, sillä seuraavina päivinä sää olisi vieläkin huonompi. Aamun tunteina piti olla muutaman tunnin kirkas ajanjakso...
Illalla yritettiin käydä nukkumaan ukkosen jyristessä ikkunan takana. Silloin tuntui siltä, että ei saada aikaiseksi edes yritystä.
Muuttopäivänä herkuteltiin oman kokin lounaalla ennen päivän akklimatisaatiotreeniä. Kivuttiin 4 500 metriin, vietettiin siellä muutama tovi ja palattiin takaisin. Illalla Samulin orastava heikko olo muuttui pahemmaksi. Kaikki olivat reissusta väsyneinä, myös ryhmämme neljäs jäsen, suoraan futiksen EM-katsomosta seuraan liittynyt walesilainen Rob.
Aurinko paistoi ja poltti vuorella pirullisen tehokkaasti, ja mm. suojakerroin 50 osoittautui tehottomaksi. Polttojälkiä tuli yllättäviin paikkoihin, kuten nenän ja korvien alareunoihin. Lumi heijastaa auringonvaloa tehokkaasti ja osaamaton ei levitä suojaa oikeisiin paikkoihin. Suurella osalla olikin naama täysin valkoisena aurinkorasvasta tasapainottamassa punaisia paikkoja.
Torstaina akklimatisaatio ulottui jo 5 000 metriin. Tai pari metriä sen alle jäätiin, mutta haastava päivä oli sekin. Tosin aamulla hanki oli vielä jäässä, jolloin kävely oli huomattavasti edellispäivän sohjoa helpompaa: jääraudat purivat ja eteneminen oli helpohkoa.
Perjantai oli synkkä päivä. Samuli sairasteli tuvassa ja aamiaispöydässä kuultiin, että suunnitellulle huippupäivälle on luvattu huonoa säätä. Muuten aurinko oli porottanut ahkerasti tyynessä kelissä, mutta ei enää.
Säätiedotus teki huippupäivän valinnan kuitenkin helpoksi, sillä seuraavina päivinä sää olisi vieläkin huonompi. Aamun tunteina piti olla muutaman tunnin kirkas ajanjakso...
Illalla yritettiin käydä nukkumaan ukkosen jyristessä ikkunan takana. Silloin tuntui siltä, että ei saada aikaiseksi edes yritystä.
12.6.2012
Kohti perusleiriä
Hissi jätti meidät eiliseen huippukorkeuteen 3 500 m ja siitä jatkettiin sohjossa pari tuntia ylöspäin.
Matkalla nähtiin tuleva asumus, jossa oheinen video on kuvattu. Huomenna muutetaan sinne ja sen jälkeen viestiyhteydet rajoittuvat Twitteriin ja tekstiviesteihin aina sunnuntaihin asti.
Tynnyreillä nukkuminen kertoo sitten akklimatisaatioharjoitusten onnistumisesta. Toistaiseksi ollaan aikataulussa. Pientä nenäverenvuotoa, huimausta ja puuskutusta ollaan havaittu, kun ollaan kehojamme herkkinä kuunneltu.
Oppaan mukaan ei ole mitään syytä huoleen ja sillä on seitsemän vuoden puhdas historia: pari paleltumaa on pahimmat haaverit sen opastamilla retkillä. Me ollaan näin ollen luottavaisina!
Jatkopäivien ohjelma:
Ke akklimatisaatiokävely 4 500 m, eka yö tynnyreillä
To akklimatisaatiokävely 5 000 m, teknistä treeniä jäärautojen, -hakkujen ja köysien kanssa.
Pe lepo, kevyt akklimatisaatio 4 300 m ja mahdollisesti tekniikkaa
La huippupäivä, aamukolmelta liikkeelle ja jos kaikki menee putkeen, huipulla puoleenpäivään mennessä ja tynnyreillä alkuiltapäivästä
Su paluu "sivistykseen", varapäivä huippuyritykseen
Tollasella suunnitelmalla jatketaan, monta muuttujaa pitää pelin mielenkiintoisena.
Kiitokset kotiväelle kannustuksesta - viestit piristää aina mieltä, kun aktiviteettien odottelu on hetkittäin puuduttavaa mukavasta seurasta huolimatta. Huomisesta lähtien tsemppiviestejä saa laittaa tekstiviestein!
11.6.2012
Eka huippu
Täyttävän aamiaisen jälkeen lähdettiin kohti Mt Chegetiä ja ensimmäistä akklimatisaatiokävelyä. Aurinko paistoi ja hieman säikähdettiin oppaan raskasta varustusta hotellin aulassa.
Päivän merkittävin tavoite oli sopeutua ohuempaan ilmanalaan, joten mentiin yläilmoihin hiihtohissillä. Ylhäälläkään ei tuullut, joten kaikki vaihtoivat t-paitavarustukseen.
Kivikkoja ja lumikinoksia kiivettiin 400 korkeusmetriä huipulle ja ihasteltiin sieltä maisemia eri suuntiin. Elbrus näyttäytyi komeasti kirkkaassa paisteessa. Reilun puolen tunnin jälkeen lähdettiin takaisin laaksoa kohti.
Ruoka maistuu hyvin, mutta toivottavasti illalliseksi saa jo jotain muuta kuin juustolettuja...
Huomenna akklimatisaatioharkoituksia Elbruksen rinteillä: korkeammalla ja raskaammassa varustuksessa.
Päivän merkittävin tavoite oli sopeutua ohuempaan ilmanalaan, joten mentiin yläilmoihin hiihtohissillä. Ylhäälläkään ei tuullut, joten kaikki vaihtoivat t-paitavarustukseen.
Kivikkoja ja lumikinoksia kiivettiin 400 korkeusmetriä huipulle ja ihasteltiin sieltä maisemia eri suuntiin. Elbrus näyttäytyi komeasti kirkkaassa paisteessa. Reilun puolen tunnin jälkeen lähdettiin takaisin laaksoa kohti.
Ruoka maistuu hyvin, mutta toivottavasti illalliseksi saa jo jotain muuta kuin juustolettuja...
Huomenna akklimatisaatioharkoituksia Elbruksen rinteillä: korkeammalla ja raskaammassa varustuksessa.
10.6.2012
Uudet lelut, uudet maisemat
Tänään saavuttiin Chegetiin ja ihasteltiin jo lumihuippuja matkalla. Siirtymiset sujuivat edelleen ongelmitta ja ilouutisena englantia sujuvasti puhuva oppaamme Anna kertoi ryhmään tulevan ainoastaan yhden henkilön lisäksemme!
Passia ei Moskovan kenttää lukuun ottamatta kyselty, eikä kilorajojen kanssa ollut ongelmia tälläkään lennolla Pilgrimin säikyttelystä (käsimatkatavarat laskettaisiin kokonaispainoon) huolimatta ollut.
Päivän kupru sattui aamiaisella, kun hotellin ravintola olikin jostain syystä kiinni. Siirrettiin syöminen lentoasemalle ja tuli varmaan nautittua reissun arvokkaimmat ruuat. Twitterissä on kuva Samulin 30 e aamiaisesta.
Illalla oli briefing huomisesta päivästä ja sitten saatiin vuokraamosta uusia leluja. Tälläkin hetkellä Hiski ja Samuli räplää huoneessa jäärautoja kenkään ja irti, jäähakkuja reppuun ja pois...Laitan Twitterin kautta parit kuvat, kun ei tunnu helposti onnistuvan iPadilla.
Passia ei Moskovan kenttää lukuun ottamatta kyselty, eikä kilorajojen kanssa ollut ongelmia tälläkään lennolla Pilgrimin säikyttelystä (käsimatkatavarat laskettaisiin kokonaispainoon) huolimatta ollut.
Päivän kupru sattui aamiaisella, kun hotellin ravintola olikin jostain syystä kiinni. Siirrettiin syöminen lentoasemalle ja tuli varmaan nautittua reissun arvokkaimmat ruuat. Twitterissä on kuva Samulin 30 e aamiaisesta.
Illalla oli briefing huomisesta päivästä ja sitten saatiin vuokraamosta uusia leluja. Tälläkin hetkellä Hiski ja Samuli räplää huoneessa jäärautoja kenkään ja irti, jäähakkuja reppuun ja pois...Laitan Twitterin kautta parit kuvat, kun ei tunnu helposti onnistuvan iPadilla.
9.6.2012
Moskova saavutettu
Ensimmäinen matkapäivä takana. Istutaan hotellin baarissa ja katsotaan futista. Todettiin päivän aikana, että tämä voi olla toistuva kuvio tulevan viikon aikana. Aktiviteetit ajoittuvat päiviin ja illat on luppoaikaa...
Eka lento Tampereelta Riikaan sujui nopeasti. Kertailtiin omia kokemuksia erinäisistä reissuista ja korkeuksista, pohdittiin tulevia seikkailuja. Riika saavutettiin aikataulun mukaisesti ja matkatavaroillakin oli reilusti aikaa päätyä Moskovan koneeseen.
Reilusti aikaa oli meilläkin, mutta höpötettiin penkeillä jono selän takana sen verran innostuneesti, että kuulutus havahdutti meidän olevan viimeiset matkustajat. Se jono olikin jo seuraavalle lennolle!
Moskovassa oli iloinen jälleennäkeminen, kun kaikkien rinkat odottivat meitä hihnalla. Sitä ennen arvottiin tovi maahantulokorttien kanssa, mutta nykyään sellaiset tulostetaan esitäytettyinä passintarkastuksessa. Jostain syystä passineiti halusi nähdä myös meidän matkaliput. Venäjä.
Ulos kävellessä nähtiin kyltti Hotel Kalina ja bongattiin meidän kuski Lena. Passat oli nähnyt jo puolen miljoonaa kilometriä, mutta kyyditti meidät kolmessa vartissa hotellille. Booking.comin mukaan etäisyys oli 20 min. Ruoka-arvonnan ja iltapäiväkävelyn jälkeen päädyttiin nykyiseen olotilaan. Netti muuten toimii aulassa, ei huoneissa. Mutta toimii kuitenkin! Huomenna herätys klo 7 ja aamupala-arvonnan jälkeen kohti kenttää ja vuoria...
Eka lento Tampereelta Riikaan sujui nopeasti. Kertailtiin omia kokemuksia erinäisistä reissuista ja korkeuksista, pohdittiin tulevia seikkailuja. Riika saavutettiin aikataulun mukaisesti ja matkatavaroillakin oli reilusti aikaa päätyä Moskovan koneeseen.
Reilusti aikaa oli meilläkin, mutta höpötettiin penkeillä jono selän takana sen verran innostuneesti, että kuulutus havahdutti meidän olevan viimeiset matkustajat. Se jono olikin jo seuraavalle lennolle!
Moskovassa oli iloinen jälleennäkeminen, kun kaikkien rinkat odottivat meitä hihnalla. Sitä ennen arvottiin tovi maahantulokorttien kanssa, mutta nykyään sellaiset tulostetaan esitäytettyinä passintarkastuksessa. Jostain syystä passineiti halusi nähdä myös meidän matkaliput. Venäjä.
Ulos kävellessä nähtiin kyltti Hotel Kalina ja bongattiin meidän kuski Lena. Passat oli nähnyt jo puolen miljoonaa kilometriä, mutta kyyditti meidät kolmessa vartissa hotellille. Booking.comin mukaan etäisyys oli 20 min. Ruoka-arvonnan ja iltapäiväkävelyn jälkeen päädyttiin nykyiseen olotilaan. Netti muuten toimii aulassa, ei huoneissa. Mutta toimii kuitenkin! Huomenna herätys klo 7 ja aamupala-arvonnan jälkeen kohti kenttää ja vuoria...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)